Parhaat vuokramökit ja majoitus Tampere

Etsi sopiva majoitus alapuolelta

Etsi vuokramökki majoitus kohteessa Tampere

Hae!

Vertailun tarjoaa Lomarengas.fi

Vuokramökit Tampere

Näsi - ja Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tampere on sen lähikuntineen Suomen toiseksi suurin kaupunkialue. Lisäksi väkimäärältään Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, reilulla 230 000 asukkaallaan. Olet sitten Tammerkosken sillalla, tai maistelemassa Tampereen nimikkoruokaa, mustaamakkaraa, on selvää, että tämä on kaupunki, joka tarjoilee tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille. Tammerkosken rannoilla olevat punatiiliset rakennukset kertovat kaupungin historiasta, joka painottuu teollisuuteen. Tampere onkin kotimaamme suurin sekä ensimmäinen teollisuuskaupunki, ja tämän lisäksi Tammerkosken ainutlaatuinen koskimaisema on nimetty yhdeksi kotimaamme kansallismaisemiksi. Tampere on tämän lisäksi paljon muuta, sillä kaupunki on tunnettu myös erinomaisena kulttuuri – sekä urheilukaupunkina. Löydät kaupungista kotimaamme vanhimpiin kuuluvan Tampereen teatterin sekä Tampereen Työväen teatterin. Tampere on suosittu matkailukohde niin yksin matkaaville, pariskunnille kuin myös lapsiperheille. Tampereella sijaitseva huvipuisto Särkänniemi on niemi, joka on täynnä hauskuutta sekä ilonpitoa. Lapsille sekä lastenmielisille löytyy myös Maailman ainoa Muumimuseon koti. Lisäksi Tampereella järjestetään vuoden ympäri erilaisia tapahtumia, festareita, musiikkia, taidetta, liikuntaa, kulttuuria, kongresseja, luontoa, hyvää ruokaa sekä monenlaista muuta menoa ja meininkiä on luvassa ihastuttavassa Tampereella. Kun kaipaat mahdollisuutta liikkua paikasta toiseen, on sinun helpointa hypätä nyssen kyytiin ja suunnata haluamaasi kohteeseen.

Ei olekaan siis ihme, että Tampere on kotimaamme suosituin asuin-, matkailu- ja opiskelukaupunki. Tampere on enemmän kuin pelkkä kaupunki, sillä kyseessä on elämäntapa, joka pulppuaa iloa sekä elämisen meininkiä. Täällä tavallisuus on ainutlaatuisesti omintakeista. Ja olkoon kyseessä sitten loma tai arki, Tampereella kaikki on kompaktisti yhdessä koossa. Joten sinun aikasi ei lomalla kulu turhaan paikasta toiseen kulkemiseen… Tampereen humisevat harjut, auringossa kimmeltävä järvenpinta sekä sitä ympäröivä kaunis luonto on kuin tehty onnistuneeseen lomanviettoon.

Tampereella majoittuminen

Koska Tampere suorastaa pursuaa kaikenlaista tekemistä ja kokemista, on selvää, että päivän aikana näitä harvoin ehtii käymään läpi. Siksi, valitse makuusi sopiva majoitusvaihtoehto, ja lomasi Tampereella on valmis alkavaksi. Voit yöpyä Tampereella kaupungin huipulla, sen korkeimmassa rakennuksessa tai halutessasi voi suunnata pakoon kaikkea keskusta hälinää, rauhalliseen mökkiin, joka sijaitsee kauniilla paikalla luonnon helmassa. Voit siis valita haluatko yöpyä huoneistossa-, hotellissa-, hostellissa-, mökissä tai vaikka tunnelmallisella camping-alueella. Voit myös majoittua Tampereelle pidemmäksikin aikaa, jolloin alueelta löytyy viihtyisiä majoittumiseen soveltuvia vaihtoehtoja. Voit myös valita majoittumiseen tyylikkään hotellin ja nauttia monipuolisen aamiaisen sekä ihailla ympärille avautuvia maisemia. Toisaalta, mikäli kaipaat mökkilomaa, joka on vahva osa suomalaista identiteettiä, löytyy alueelta lukuisia erilaisia vaihtoehtoja. Sinulla ei tarvitse olla omaa mökkiä, sillä voit vuokrata itsellesi juuri sellaisen mökin, joka vastaa parhaalla mahdollisella tavalla toiveitasi. Voit siis helposti ja nopeasti saada vuokrattua mökin, joka tarjoilee sinulle haluamasi määrän palan suomalaista unelmaa… ilman että sinun tulee huolehtia omasta mökistä 24/7.

Siksi juuri valitse mökki, joka vastaa odotuksiasi onnistuneesta lomasta. Haluatko vuokrata mökin, jossa on oma sauna? Tällöin pääset nauttimaan oman saunan löylyistä silloin kun haluat. Voit myös valita, että haluatko nauttia puulämmitteisen saunan pehmeistä löylyistä, vai onko sähkösauna helpompi ratkaisu? Haluatko yöpyä luonnon helmassa, metsän keskellä vai houkutteleeko sinua enemmänkin kaunis järvenranta, jossa voit ihailla aamun ensimmäisiä auringonsäteitä tai vastaavasti ihailla iltaisin mailleen painuvaa aurinkoa. Vai mitä mieltä olet, tuleeko mökille päästä julkisilla melkein perille asti, vai onko ihan ok, ajella pidemmän matkaa pieniä metsäteitä? Lomaan kuin lomaan tuo omanlaisen luksuksen mökissä sijaitseva palju taikka poreallas. Toisaalta luvassa voi olla myös mökkiloma, josta pääset suoraan oman mökin lämpöön sekä rauhaan rentoutumaan. Tampereelta löytyi suosittuja lomakyliä, kuten esimerkiksi Lomakylä Solaniemi Orivedellä, Haapasaaren Lomakylä Ruovedellä taikka Haverin Lomakylä Ylöjärvellä. Löydät myös Tampereen leirintäalueilta loistavia vaihtoehtoja majoittumiseen, niin mökissä, asuntovaunussa tai autossa kuin vaikka teltassakin.

Tampere sekä sen kaunis luonto

Suunnatessasi Tampereelle löydät alueelta lukuisia tutustumisen arvoisia kohteita. Riippuen siitä mitä kaipaat lomaltasi, löytyy kaupungista kaunis kaupunkiluonto. Piispala sekä Pyynikki tarjoilee suorastaan henkeäsalpaavan kauniita maisemia yli järvien, ja kaikki tämä on vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Nauti kaupungin pehmeimmät munkit Pyynikin perinteikkään graniittinäkötornin juurella. Hurjaan menoon tottuneet voivat vaikka laskeutua Pyynikin näkötornista ohjatusti köyden varassa. Lisäksi Pyynikin kesäteatteri houkuttelee yleisöä vuodesta toiseen. Kaupungin kuuluisimmasta osasta löytyy Pispala, joka on nykyään kaupungin rakastetuimpia sunnuntairetkikohteita. Miksipä tämä ei siis sopisi yhdeksi lomasi käyntikohteeksi. Pirkanmaalta löytyy lukuisia suojeltuja sekä arvokkaita kansallispuistoja, joista esimerkiksi Helvetinjärven kansallispuiston upeat rotkolaaksot suorastaan kutsuvat patikoimaan, nauttimaan luonnon rauhasta sekä seikkailemaan sen kiemurtelevia polkuja pitkin. Lisäksi Pirkanmaalta löytyy Seitsemisen kansallispuisto, jonka maasto on omiaan rankkaan patikointiin, sillä alueella kulkee 60 km verran merkittyjä patikointireittejä.

Lapsiperheiden Tampere

Tampereelta löytyy tekemistä ja koettavaa koko perheelle, siitä pitää huolen kaupungin monipuolinen kattaus erilaista lapsille sopivaa tekemistä ja koettavaa. Kesällä Tampereen ehdoton ykköspaikka on Särkänniemen huvipuisto, jonka 30 eri laitteen joukosta löydät itsellesi sopivan vetkuttimen. Lisäksi lapset viihtyvät muun muassa alueen Angry Birds maailmassa, tai nauttia vauhdista alueen klassikoissa, kuten possujunassa, Troikassa, Karamelli- karusellissa taikka Tukkijoella. Voit myös suunnata nauttimaan järviristeilystä, joka suuntaa viihtyisään Viikinsaareen. Lisäksi sinulla on mahdollisuus ihailla sekä ihastua eläinpihojen suloistakin suloisempiin asukkeihin, tai suunnata sadepäivän sattuessa kohdille alueen lukuisiin erilaisiin sisäleikkipaikkoihin. Valitse haluatko kokeilla ja kokea lasten kanssa Pakopelin pyörteen, hohtokeilauksen tai vaikkapa Trampoliini Parkin iloa tarjoilevan elämyksen. Ulkoillessa pääsette vierailemaan Tampereen eri leikkipuistoissa, Tiitiäisen satupuisto, Pikku Kakkosen puisto tai Emil Aaltosen puisto on kuin onkin yksi verraton retkeilykohde.

Tampereella ei nälkä pääse yllättämään

Mikäli mustamakkara ei ole sinun juttusi, löytyy Tampereelta lukuisia erilaisia ravintoloita, kahviloita, pubeja sekä panimoita. Voi olla, että ainut haaste on löytää niiden joukosta juuri se sinun suosikkisi. Haluatko sitten nauttia maittavan lounaan tai päivällisen, kaikki löytyy Tampereelta. Voit myös valita suosikkisi kaupungin parhaista aamiais- sekä brunssipaikoista, tai ainoastaan istua alas, ja nauttia kahvilan idyllistä tunnelmasta.

Oma loma on paras loma

Varaa siis oma lomasi ajoissa, jolloin pääset valitsemaan oman suosikkimajoituspaikkasi. Keskustan sykettä, luonnon rauhaa tai jotain tältä väliltä? Parhaat majoitusvaihtoehdot menevät kuitenkin ensimmäisinä, joten jos haluat päästä lomalla rentoutumiseen makuun, parhaassa mahdollisessa ympäristössä. Suuntaa auton nokka kohti Tamperetta. Jos valitsemasi mökin hinta tuntuu kuitenkin liian suolaiselle, voit pohtia onko lomanajankohta ehkä hieman muutettavissa? Sillä loma, joka ajoittuu kuumimman lomasesongin ulkopuolelle, on usein hivenen edullisempi. Jos taas ajankohtaa ei pysty muuttamaan, voit miettiä mökin vuokraamista hieman syrjäisemmältä paikalta. Se että majoitutko Tampereen keskustassa, vai keskustan ulkopuolella määrittelee olennaisesti mökin vuokrahintaa. Vuokraa mökki, jossa riittävästi tilaa, näin jokaisella on mahdollisuus tarvittaessa nauttia hetken aikaa omasta rauhasta!

Saapuminen Tampereelle

Tämä on kaupunki, johon vaivatonta saapua, mistäpäin Suomea tahansa. Olet sitten liikkeellä omalla autolla, bussilla, junalla taikka vaikka lentäen. Löydät kaikilla vaivattomasti perille. Voi olla, että löydät myös mökin, johon julkiset kulkuneuvot vievät sinut vaivattomasti perille. Voit myös vuokrata mökin, johon on helppo saapua ja lähteä omalla autolla.

Voit myös varata mökin seuraavista kohteissa