Parhaat vuokramökit ja majoitus Etelä-Pohjanmaa

Etsi sopiva majoitus alapuolelta

Etsi vuokramökki majoitus kohteessa Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaa tarjoilee vierailijalleen jotakin vuoden jokaisena päivänä! Kyseessä on alue, josta löydät puitteet rauhalliseen lomailuun, eläintarhaan, shoppailuun kuin myös luonnossa liikkumiseen! Ja mikä parasta nämä kaikki ovat lähestulkoon vain kivenheiton päässä toisistaan!

Etelä-Pohjanmaa sijaitsee Länsi- Suomen maakunnassa ja alueen kiistatta suurin kaupunki sekä kunta on Seinäjoki. Kyseessä on kotimaamme ainoa nykymaakunta, jossa ei sijaitse yhtään niin kutsuttua vanhaa kaupunkia. Löydät alueelta suosittuja matkailukohteita, joissa kuluu kuin huomaamatta- päivä, jos toinenkin. Siksi kun suunnittelet lomaa Etelä-Pohjanmaalle, varaa tarpeeksi aikaa, sillä löydät alueelta kaiken tarpeellisen mitä voit kaivata lomallesi!

Etelä-Pohjanmaa tarjoilee laajan kattauksen niin ystäväporukoille, pariskunnille, kuin perheillekin!

Vauhtia sekä sopivasti jännitystä tarjoilee Powerpark, joka on avoinna ympäri vuoden. Jos unohdit jonkin olennaisen asia kotiin, ei hätää, Etelä-Pohjanmaalla sijaitsee yksi parhaimmista ostospaikoista, Suomen suurin kyläkauppa- Veljekset Keskinen! Tämä ostospaikka on paljon enemmän kuin pelkkä ostospaikka, sillä alueella riittää tapahtumia ja nähtävää ympäri vuoden! Seinäjoelle avataan marraskuussa 2019 kotimaamme kolmas Ideapark - joka on ylpeästi yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Joten ei hätää, jos hammasharja unohtui kotiin, täältä löydät takuulla uuden, ja ehkä hieman enemmänkin! Perheet pääsevät ilottelemaan ja purkamaan energiaa Duudsonit Activity Park Seinäjoella! Puisto liikuttaa niin lapsia kuin lastenmielisiäkin, täällä viihtyy vaivatta niin lapset kuin lapsenmielisetkin!

Aikuiset pääsevät kokemaan liikunnanriemuja Kuortaneen Urheiluopistolla, jossa liikutaan sekä ulkoillaan, mihin vuoden aikaan tahansa! Urheiluopistolta löytyy tekemistä jo koettavaa vaikka useammaksikin päiväksi! Rentoutumiseen Etelä-Pohjanmaa tarjoilee mitä parhaimman vaihtoehdon, sillä Härmän kylpylä ei jätä ketään kylmäksi! Kylpylässä voit polskia ja sukeltaa mihin vuoden aikaan tahansa, perheen pienempiä viihdyttää kylpylän oman Nippe Norsu! Etelä-Pohjanmaa tarjoilee siis jokaiselle jotakin, ja tämän lisäksi maakunnasta on mitä parhaimmat liikenneyhteydet, niin Satakuntaan kuin myös Pohjanmaalle!

Majoittuminen Etelä-Pohjanmaalla

Jotta loma olisi mahdollisimman onnistunut, sinun on hyvä hetken aikaa miettiä mitä vaatimuksia sinulla onkaan tulevan majoituspaikan suhteen. Etelä-Pohjanmaalta löydät majoitusvaihtoehtoja, jotka sopivat jokaisen kukkarolle. Koska Etelä-Pohjanmaan sijainti on mitä parhain, ovat alueen mökit kysyttyjä myös kuumimman sesongin ulkopuolella. Simppeliä sekä viihtyisää, voit valita huokeamman hintaisen majoituksen, josta löytyy kaikki tarpeellinen, mutta yöpyminen ei kurita liikaa kukkaroasi. Toisaalta jos kaipaat hemmottelua sekä silkkaa helppoutta, voit varata majoitukseen viihtyisän ja tyylikään hotellihuoneen. Tällöin voit olla varma, että sinua odottaa aamulla valmis aamiainen, ja vuodekin pedataan päivän aikana! Jos kaipaat lomaltasi kuitenkin omaa rauhaa sekä silkkaa rentoutumista, voit varata mökin, josta ei puutu mitään! Mökki, joka on varusteltu tasokkaasti, tarjoilee sinulle mitä parhaimmat puitteet lomanviettoon.

Vai veikö shoppailu kaikki voimasi! Mitä jos varaatkin majoituksen, jossa voit ihailla kristallikruunuin koristeltua huonetta? Hotelli Onnentähti tarjoilee ainutkertaisen elämyksen, jossa voit nauttia ja shoppailla… kaikki onnistuu lähestulkoon saman katon alla. Lisäksi erinomaisia majoitusvaihtoehtoja löytyy niin Härmän kylpylästä, Powerparkista, Kuortaneen Urheiluopistosta kuin tutuista sekä hieman tuntemattomistakin hotelliketjuista, Sokos Hotel, Scandic vai Hotel Kivitippu? Sen päätät sinä!

Etelä-Pohjanmaa eri vuodenaikoina

Kesän kuumimpina matkailukuukausina, suositut ulkokohteet kuten Powerpark sekä Ähtärin eläinpuisto houkuttelee luokseen hieman pidemmänkin matkan päästä. Mikäli kohdallesi sattuu sadepäivä, löytyy alueelta siitä huolimatta lukuisa määrä erilaisia vaihtoehtoja, joissa voit viettää lomapäivää, yksin, tai yhdessä perheen ja lapsien kanssa. Talvella, kun maa peittyy valkoiseen lumivaippaan, alueen hiihtokeskukset, Simpsiö, Joupiskan sekä Lakeaharju houkuttelevat luokseen! Siksi jos mielessäsi siintää jo ajatus hyvin ansaitusta lomasta, kannattaa toimia nopeasti. Parhaimmat mökit ja muut majoituspaikat ovat kysyttyjä, mihin vuoden aikaan tahansa, ja erityisesti koulujen loma-aikoina.

Etelä-Pohjanmaan mökkimajoitus

Valitse oma suosikkisi alueen lukusista erilaisista sekä eri tasoisista mökeistä. Valintasi mukaan löydät omat suosikkisi niin Soinista, Alajärveltä, Kauhajoelta, Ähtäristä, Lappajärveltä, Ylihärmästä tai vaikkapa Kuortaneelta. Valitse mökki, josta löytyy kaikki mitä kaipaat: Haluatko että mökki sijaitsee laskettelurinteiden tai uimarannan välittömässä läheisyydessä? Kaipaatko luonnon rauhaa, ja paikkaa- jossa voit sujauttaa hiihtohousut jalkaa ja lähteä hiihtoladuille suoraan mökkisi ulko-ovelta? Haluatko päivän päätteeksi lämmitellä takan tai oman saunan lämmössä? Ylellisyyttä parhaimmillaan tarjoilee palju tai oma mökin pihassa sijaitseva poreallas, tässä jos missä arjen kiireet sekä murheet pyyhkiytyvät ja puhdistuvat. Modernia vai perinteistä mummon mökkiä? Jokaiselle löytyy oma suosikki ja onnistunut loma on vain muutaman askeleen päässä!

Etelä-Pohjanmaalla tapahtuu!

Olet sitten suuntamassa Etelä-Pohjanmaalle mihin vuodenaikaan tahansa, on varmaa, että alueelta löytyy tekemistä ja kokemista vuoden jokaiselle päivälle! Voit valita suosikkitapahtumasi vuodenaikojen sekä ulkoilman mukaan. Sadepäivä tai marraskuun synkkyys kaikkoaa vaivatta Tuurin kyläkaupassa, sillä tämä talo tarjoilee laajan kattauksen tekemistä ja nähtävää, oli sitten käynnissä kesähelteet tai talven paukkupakkaset! Seinäjoen Kaupunginteatteri tarjoilee viihdettä sekä viihdykettä, täällä pääset nauramaan vatsa kippurassa sekä kokemaan ainutlaatuisia elämyksiä. Kuortaneen Urheiluopistolla pääset kokemaan liikunnanriemua, sekä kokeilemaan uusia lajeja kävelystä, fatbikee tai pumppi-tuntiin. Kuortaneenjärven rannalla sijaitseva Kuortaneen Urheiluopisto on paikka, jossa voit nauttia liikkumisen riemusta, siitä pitävät huolen alueen kuntosalit, luontopolut, uima- ja keilahalli sekä erilaiset pelikentät. Lisäksi alueella järjestetään erilaisia tapahtumia, jotka ovat sen vähempää kehumatta, maakunnan parhaat! Täällä lomanviettäminen onnistuu yksin tai vaikka suuremmalla ystäväporukalla?

Kulttuurinnälkäisille Etelä-Pohjanmaalta löytyy useita mielenkiintoisia vierailun kohteita. Valitse haluatko suunnata Seinäjoen Aaltokeskukseen, joka on Alvar Aallon arkkitehtikilpailuun vuosina 1950 – 1952 työnimeä kantava rakennus. Kyseessä onkin Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskuksen ensimmäinen rakennus. Seinäjoen Ylistarossa sijaitseva Kriikun mylly sijaitsee kuvankauniin Kirkonkosken partaalla. Paikka on entisöity matkailukäyttöön, ja alueen pihapiiri on rakennettu wanhan ajan sepän paja, vaivattomasti nykyajan puitteisiin.

Mikäli haluat tehdä ostoksia hieman pienemmissä mittasuhteissa, Etelä-Pohjanmaalta löytyy lukuisa määrä erilaisia idyllejä ostospaikkoja. Suuntaa vierailulle Jokipiin Pellava tehtaanmyymälään, joka sijaitsee idyllissä tehdasmiljöössä, Jalasjärven Jokipiissä. Alueella on myös pieni kahvio, jossa voit nauttia maittavista leivonnaisista sekä ihailla ympärillä avautuvia maisemia. Powerpark huvipuiston vieressä sijaitsee vähintäänkin vierailun arvoinen RoadHouse liikekeskus. Kyseessä on mitä mainioin koko perheen ostospaikka, johon on kiva pysähtyä ihan muutenkin vain pienelle kahvitauolle. Kyseessä on paikka, josta löytyy jokaiselle jotakin, niin paikallisia käsitöitä kuin ihania sisustusmyymälöitä.

Ja jotta näihin paikkoihin ei tarvitsisi tutustua tyhjin vatsoin, löytyy alueelta lukuisa määrä erilaisia ravintoloita, joissa loihditaan mitä parhaimmat ateriat juuri sinulle ja matkakumppanillesi. Istu alas ja nauti alueen rennosta tunnelmasta, ystävällisestä palvelusta sekä herkullisista mauista. Voit myös nauttia vastakeitetystä kahvista ja leivonnaisista alueen viihtyisissä kahviloissa. Tai laittaa jalalla koreasti, ja tanssia aamun pikkutunneille asti.

Vastapainoksi luonnonrauhaa…

Jos olet tehnyt jo elämäsi shoppailut, on sen jälkeen aika nauttia alueen kauniista luonnosta. Valitse mökki, jonka ulko-ovelta pääset suoraan lenkkipoluille tai vaikkapa hiihtoladuille. Etelä-Pohjanmaan laskettelukeskukset houkuttelevat nauttimaan kauniista talvipäivästä sekä vauhdin hurmasta. Rauhallisempaan menoon soveltuu alueen hoidetut hiihtoladut, joita kulkee varmasti riittävä määrä alueen kauniissa metsissä.

Parhaat paikat ja majoitusvaihtoehdot viedään ensimmäisin, siksi ole nopea ja varaa paras majoituspaikka omalle lomallesi! Tämä jos mikä tarjoilee sinulle ja muille matkakumppaneillesi parhaat puitteet lomanviettoon- rentoutumista, elämyksiä, vauhtia sekä ikimuistoisia elämyksiä, niistä on tehty onnistunut Etelä-Pohjanmaan loma! Kuuletko jo lakeuksien kutsun!?