Parhaat vuokramökit ja majoitus Pieksämäki

Etsi sopiva majoitus alapuolelta

Etsi vuokramökki majoitus kohteessa Pieksämäki

Löydät muunmuassa nämä paikat majoittumiseen

Vuokramökit Pieksämäki

Pieksamäen kauniissa maisemissa asuu reilu 17 000 asukasta. Tätä kotimaamme kaupungin maisemaa hallitsevat korkeat moreeniharjut. Kaupungin keskeisen sijaintinsa ansiosta kaupunkiin on helppo saapua lomailemaan, kuin myös nauttimaan erilaisista tapahtumista. Pieksamäellä on pitkä historia, sillä sen jokisuistoista on löytynyt arkeologisten kaivausten avulla merkkejä alueen ensimmäisistä asukkaista jo 7 000 vuotta sitten. Yhä tänä päivänä sinun on mahdollista ihailla alueella sen kuuluisia drumliini- alueita sekä järviä, joita löytyy kokonaiset 417 kappaletta. Pieksamäen monipuolinen sekä kaunis luonto on omiaan niin omatoimimatkailijalle, kuin kulttuurin ystäville. Kun kaipaat irtiottoa arjesta, suuntaa

Pieksamäen luontoon samoilemaan, retkipyöräilemään, melomaan, kalastamaan tai vaikkapa tarkkailemaan alueen lintuja. Unohtamatta Pieksamäen vedenjakajan reitistöä, joka toimi vesireittien risteyssatamana. Tätä reittiä pitkin on aikoinaan kulkenut niin ihmiset, kauppatavarat kuin työkalutkin. Osittain tämän ansiosta alueelle on jäänyt erittäin vieraanvarainen asenne, joka toivottaa kulkijan lämpimästi tervetulleeksi Pieksamäen vedenjakajan alueelle. Tämä onkin reitti, joka polveilee läpi kauniiden harjumaisemien sekä hiekkakankaiden ja reitillä on mahdollisuus tutustua muistoihin alueen vanhoista asukkaista. Mikäli haluat nauttia kuitenkin vielä vauhdikkaammasta toiminnasta, on sinun mahdollisuus suunnata Motoparkin sekä Paltasen urheilukeskukseen, jotka täyttyvät kauniina kesäpäivänä jännittävistä kiihdytyskisoista sekä jokamiesluokan tapahtumista.

Kulttuurikeskus Poleeni sen sijaan on itse kaupungin sydän, joka on samalla myös kävijöidensä oma olohuone. Poleenissa sinun on mahdollista tutustua siellä vaihtuviin näyttelyihin, käydä ikimuistoisissa konserteissa sekä nauttia viihdyttävistä teatteriesityksistä. Kesäisin alueella järjestetään vilkasta kesäteatteritoimintaa, ja esityksiä löytyy kesän mittaan eri puolilla Pieksamäkeä. Mikäli mielessäsi on shoppailu, voit suunnata Pieksämäen keskustaan ostamaan hyvän mielen lahjoja, niin itselle kuin vaikka tuliaisiksi. Kaupungin monipuolisesta kauppavalikoimasta löydät kaikkea mukavaa, paikallisesta käsityöstä aina ainutlaatuisiin löytöihin asti. Vuoden ympäri keskustassa järjestetään myös Kuhina- tapahtumia, joilloin voit tehdä osassa keskustan liikkeitä ostoksia aina iltaan asti.

Majoittuminen Pieksamäellä

Jotta lomasi ja vierailusi Pieksamäellä olisi mahdollisimman onnistunut, on sinun syytä pohtia hetken aikaa mitä vaatimuksia sinulla on tulevaa majoituspaikkaa varten. Kaipaatko luonnon rauhaa sekä kuvankauniita maisemia? Haluatko yöpyä omassa rauhassa, omassa mökissä, vai olisiko aika varata majoitus Partaharjusta taikka Nikkarilasta. Alueen runsaan sekä monipuolisen majoitustarjonnan lisäksi voit valita haluatko majoittua tunnelmallisessa Wanhan Neuvolan Majatalossa, vai Lomatriolla Naarajärvellä? Retromajoitusta on tarjolla sitä kaipaaville Savonsolmusta. Voit myös valita mökkimajoituksen, joka tarjoilee sinulle loman parhaat lomamuistot. Haluatko majoittua kauniin Vanajaveden rannalla, jolloin sinun on mahdollista suunnata kauniina kesäaamuna, vaikka suoraan aamu-uinnille tai nauttia mökin terassilla kauniista ilta-auringosta. Tunnelmallinen hirsimökki on paitsi upea majoituspaikka, tarjoilee se myös erinomaisen paikan onnistuneeseen lomanviettoon.

Oletko sitten matkalla yksin, pariskunta, perheen kanssa tai suuremmalla ystäväporukalla. On varmaa, että löydät alueelta lukuisia erilaisia majoitusvaihtoehtoja, joista voit valita oman suosikkisi. Suuri, usean hengen mökki on kuin tehty vaikka kahden perheen lomailulle sopivaksi. Toisaalta jos kaipaat retromajoitusta, löytyy Pieksamäeltä sekä sen läheisyydestä, vaikka tunnelmallinen maalaistalo, jonka 100 vuotta vanhassa pihapiirissä sinun on mahdollista nauttia sen vanhanajan hengestä, kuin rentouttavasta lomasta. Valintasi mukaan majoituspaikasta löytyy niin oma sauna, poreallas kuin vaikka paljukin. Kesällä helleputken sattuessa lomanne ajankohtaan, on enemmän kuin suotavaa että mökissä olisi vaivatonta viilennystä varten ilmastointi.

Vauhtia Pieksamäellä

Jos kaipaat vauhdin huumaa sekä nopeita ajoneuvoja, sinun kannattaa suunnata 35 km päässä Pieksamäen keskustasta sijaitsevalle Itä- Suomen vanhimmalle moottoriradalle. Jos olet saanut tarpeeksi luonnon rauhasta, silloin sinun on osallistuttava Motoparkin melupäiville! Kuulit ja luit oikein, sillä kyseessä on melupäivä, jolloin äänenvoimakkuudella ei ole ylärajaa. Jos olet liikkeellä perheesi kanssa, ja teillä on arjessanne joka päivä melupäivä, suosittelen kahteen kertaan miettimään melupäiville osallistumista… Toisaalta radan hiljaisina päivinä rata on suljettu, eli vauhdin huumasta nauttiminen ei ole silloin mahdollista. Voit varata majoituksen myös näppärästä Motoparkin alueelta, sillä alueella on kaikki mitä voit vauhdin huumaiselta lomaltasi kaivata. Jos nälkä pääsee yllättämään, on sinun mahdollista suunnata alueella sijaitsevaan kahvila-ravintolaan, jossa nälän taltuttaminen onnistuu vaivattomasti.

Pieksämäen vilkas tapahtumakesä

Pieksämäellä tapahtuu vuoden ympäri, mutta erityisen vilkasta kaupungissa on kesäaikaan. Tällöin sinun on mahdollista valita oma suosikkisi kaupungin monipuolisista tapahtumista. Heinäkuussa Pieksamäellä järjestetään yksi kotimaamme suurimmista harrasteajoneuvojen kokoontumisista, ja se kuuluukin yhtenä osana kaupungin vilkasta tapahtumakesää. Tämä on tapahtuma, joka kerää yhteen Pieksajärven rannalle reilut 1000 harrasteajoneuvoa sekä huiman 18 000 hengen yleisön! Kesällä 2019 tapahtuma järjestettiin jo 18. kerran. Lapsille tapahtumasta löytyy kiinnostava nostalgisten polkuautojen kokoontuminen sekä suosittu pahviautoverstas. Lisäksi lapsille sekä lastenmielisille alueelta löytyy Nukkekoti, Sadun ja seikkailun talo. Tämä on talo, joka toimii vuoden ympäri, ja talon yläkerrassa on mahdollisuus leikkiä vapaasti omilla leluilla sekä roolivaatteilla. Talon alakerrassa on 4H yrittäjien ylläpitämä Kahvila kultakutri sekä teatterisali. Talossa järjestetään lapsille erilaisia työpajoja, joiden aiheet vaihtelevat liikunnasta kuvataiteeseen.

Vieraile Haapakosken ruukilla, joka toimii malliesimerkkinä 1800- luvulla alkaneesta teollistumisen aikakaudesta. Kyseessä onkin historiallisesti, rakennushistoriallisesti sekä ympäristöltään arvokas kulttuuriympäristö. Nykyään Ruukki on yksityisomistuksessa, joten sen tarinoiden äärelle sekä omaleimaiseen tunnelmaan pääsee erillistä maksua vastaan tutustumaan ryhmille järjestettävillä kierroksilla. Voit myös vuokrata aluetta loistavaksi, sekä takuulla erilaiseksi kuvausmiljööksi. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Pieksamäeltä löytyy myös Kulttuuripappila Sylvi, joka on avoinna kesäisin. Tämä paikka tarjoilee vierailijalleen erinomaisen käyntikohteen, sen vaihtuvilla taidenäyttelyillä, pihatapahtumilla, kesäteatterinäytöksillä kuin historiallisilla esittelyillä. Yli 200 vuotta vanhaa upeaa ja ainutlaatuista pappilarakennusta ympäröi kaunis Sylvin puisto. Presidentin Urho Kekkosen puoliso Sylvi Kekkonen on syntynyt kyseisessä pappilassa, apupappi Uinon tyttärenä. Voit tutustua Sylvin muistoon pappilassa sen kuvina, kertomuksina kuin muistokivenä.

Talvinen Pieksamäki

Vaikka kesäinen Pieksamäki on omiaan tarjoamaan kaikenlaista tekemistä ja kokemista, ei sovi unohtaa, että Pieksamäeltä löytyy tekemistä ja koettavaa myös muina vuodenaikoina. Oletko miettimässä paikkaa, jossa voit viettää ikimuistoisen joulun, kera hyvien ystävien ja tuttavien? Nyt on aika juhlia joulua Pieksamäellä! Voit varata käyttöösi mökin, jossa kaikille on juuri sopivasti tilaa. Ehkäpä kyseessä on mökki, jonka tuvassa on pitkä pöytä, jonka ääreen voitte kokoontua nauttimaan joulun maukkaista herkuista. Aktiivisen lomapäivän jälkeen on luksusta parhaimmillaan valita oma suosikkisi Pieksamäen eri ravintoloista. Ravintoloiden lisäksi Pieksamäeltä löytyy erilaisia kahviloita sekä tarvittaessa vaikka viihtyisiä tilausravintoloita. Jos menojalkaasi vipattaa, voit laittaa jalalla koreasti vaikka Kauniissa Jormassa, joka on Pieksamäen tyylikäs yökerho.

Pieksamäelle on helppo saapua

Voit saapua Pieksamäelle joko omalla autolla, tai suuntaamalla raiteita pitkin tähän Etelä- Savon maakunnassa sijaitsevaan kaupunkiin. Pieksamäki on rautateiden risteyskaupunki, ja perille pääsee junalla niin etelästä, lännestä, idästä kuin myös pohjoisestakin. Juna-asema sijaitsee näppärästi suoraan Pieksamäen keskustassa. Mikäli suuntaat kaupunkiin lentäen, löytyy lähimmät lentokentät Jyväskylästä sekä Kuopiosta. Linja- auton kyydissä matka taittuu vaivattomasti, ja voit varata itsellesi matkat, jotka sopivat parhaiten aikatauluunne. Ei siis muuta kuin valitsemaan oma suosikkimajoituspaikkanne, sillä parhaat majoituspaikat viedään ensimmäisinä. Kun mieluisa majoituspaikka on varattuna, lomanne on viettämistä vaille valmis!

Voit myös varata mökin seuraavista kohteissa