Parhaat vuokramökit ja majoitus Hamina

Etsi sopiva majoitus alapuolelta

Etsi vuokramökki majoitus kohteessa Hamina

Löydät muunmuassa nämä paikat majoittumiseen

Vuokramökit Hamina

Sekaisin kuin Haminan kaupunki? Ehkäpä, tai ehkäpä ei. Kyseessä on kuitenkin Kymenlaakson maakunnan rannikolla sijaitseva, Kymenlaakson vanhin kaupunki. Vuonna 1653 perustettu Hamina erottuu muista kaupungeista sen keskustan avulla, joka on kaavoitettu 1720- luvulta peräisin olevaan harvinaiseen ympyräkaavan muotoon. Kaupungista käytetäänkin nimitystä ympyräkaupunki, ja vastaavanlaisia ympyräasemakaavoja on maailmassa hyvin harvoissa kaupungeissa. Erikoisen muotonsa lisäksi Hamina houkuttelee luokseen erilaisilla tapahtumilla, kesäisin kaupunki, kuten muutkin kotimaamme rantakaupungit tarjoilevat matkailijalleen parastaan.

Rannikolla sijaitseva kaupunki on erinomainen kauniin kesäpäivän vietto kohden, ihailla ympärillä avautuvaa merimaisemaa tai maistaa Haminan torilla paikallisia herkkuja sekä nauttia vasta valmistetusta kahvista. Yksi tunnetuimmista Haminan tapahtumista on Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali. Vuoden 2018 sotilasmusiikkitapahtuma keräsi Haminaan lähes 150 000 kävijää, ja tämä tapahtuma on marssitapahtuman lisäksi paljon paljon muuta. Kaupungin täyttyessä erilaisista tapahtumista, täyttyvät yhtä hyvää vauhtia myös kyseisen tapahtuman ajalta, alueen eri majoitusvaihtoehdot. Voit majoittua tapahtuman aikana tai sen ulkopuolella esimerkiksi alueen viihtyisissä hotelleissa, tai vaikkapa leirintäalueella. Lisäksi alueella on erinomaiset mahdollisuudet yöpyä alueella sijaitsevissa huoneistoissa taikka luonnon läheisyydessä sijaitsevassa mökissä. Mökki voi sijaita valintasi mukaan myös merenrannalla, jolloin sinulla on eturivin paikat kauniiseen merimaisemaan. Haminasta löytyy näkemistä ja tekemistä mihin vuodenaikaan tahansa. Voit hemmotella niin itseäsi kuin matkakumppaneitasi kaupungin kauneushoitoloissa. Voit tehdä löytöjä alueen kirpputoreilla, löytää paikallisia tuotteita alueen lahjatavara sekä käsityökaupoissa. Onko haaveissasi sitten löytää matkalta sopivia tuliaisia, tai ostaa taattua kotimaista laatua. Löydät nämä kaikki, sekä paljon muuta Haminan keskustan kauppavalikoimasta.

Hamina, Haminan Lippupuisto sekä paljon muuta näkemisen ja kokemisen arvoista

Suunnatessasi Haminaan, sinun on vierailtava Haminan lippupuistossa, joka löytyy kaupungin keskustan alueelta. Tämä on puisto, johon on sijoitettu maailman karttaa mukaillen kaikki YK:n jäsenvaltioiden liput. Puistoon on avattu vuonna 2018 Suomen lipuntie- lipputeos. Tämän teoksen tarkoituksena on kertoa kansallisen tunnuksemme ainutlaatuisuudesta. Samassa paikassa pääset lisäksi tutustumaan lippumme historialliseen kehityskaareen sekä kansainväliseen yhteyteen. Kesällä 2019 Suomen lipun tietä on tullut täydentämään kotimaamme lipun historiasta kertova näyttely, joka sijaitsee Haminan Raatihuoneella.

Tämän ainutlaatuisen Lippupuiston lisäksi Haminassa sijaitsee lukuisia eri tutustumisen arvoisia kohteita. Vieraile Haminan Linnoituksella, joka on perustettu sodassa tuhoutuneen Vehkalahden Uudenkaupungin paikalle, vuoden 1720- luvun alussa. Haminasta löytyy myös historiallisesta merkittäviä kohteita, kuten Haminan Raatihuone, jossa toimii kaupungin keskushallinnon toimitilana. Tanelikulma edustaa Haminassa 1800- luvulta lähtien vaikuttaneen Aladdin suvun uusrenesanssi- eli nikkarityylistä kaupunkipalatsia. Hamina Bastioni on nykyään keskusbastioni, joka toimii erinomaisena paikkana järjestää erilaisia tapahtumia, sillä nouseviin katsomoihin mahtuu jopa 3 000 katsojaa. Haminassa toimii myös Reserviupseerikoulu- RUK, jonka päärakennus toimii vuodelta 1989 alun perin Haminassa toimineen Keisarillisen Suomen Kadettikoulun päärakennus. Näiden lisäksi kaupungista löytyy lukematon määrä erilaisia historiallisia kohteita, joissa voit tutustua alueen ainutlaatuiseen historiaan.

Hamina sekä sen ainutlaatuinen saaristo sekä merimaisema

Haminasta tulee usein mieleen sen ainutlaatuinen ympyräkaavio, mutta yhtä usein kaupungista tulee mieleen myös meri sekä kaunis saaristo. Haminan alueella sijaitsevat saaret tarjoilevatkin vierailijalleen väljyyttä, idyllisiä venesatamia sekä luonnon rauhaa ja kauneutta parhaimmillaan. Kesäisin pääset vuoroliikenteen avulla vierailemaan Tervasaaren satamasta upeisiin saariin Ulko- Tammioon sekä Tammioon. Mikäli olet matkassa omalla veneellä, löytyy alueelta lukuisia luonnonsatamia sekä maihinnousupaikkoja. Jos haluat päästä patikoimaan, voit suunnata Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon, joka on tunnettu erityisesti sen monipuolisesta linnustostaan sekä mielenkiintoisesta sotahistoriastaan. Lintujen pesimäaikaan alueella on kuitenkin maihinnousurajoituksia.

Vai ehkä haluat suunnata Tammion kalastajakylään, joka on vähintäänkin tutustumisen arvoinen kohde. Sen kauniit maisemat sekä idyllit rakennukset houkuttelevat luokseen yhä uudelleen ja uudelleen. Haminan keskustasta vain kävelymatkan päässä sijaitseva Tervasaari, josta pääset Suomenlahden upeaan saaristoon, mutta tämän lisäksi itse Tervasaari tarjoilee sinulle erinomaisen paikan viettää rentouttavaa kesäpäivää sen uimarannoille, kesäravintoloissa sekä nauttia sen monipuolisista tapahtumista, joita järjestetään erityisesti kesäisin.

Majoittuminen Haminassa

Oletko matkassa yksin, pariskuntana, perheen kanssa tai vaikka ystävä tai työporukalla? Haminasta löytyy jokaiselle sopivia majoitusvaihtoehtoja. Valitse haluatko yöpyä viihtyisässä matkakodissa, josta voit nautti rauhallisesta maalaisympäristöstä sekä yksilöllisestä sekä lämpimästä palvelusta. Jos haluat majoittua taas Haminan keskustassa, voit silloin valita majoittumiseen SpaHotel Haminan, josta löytyy laadukkaita huoneita, uusittu kylpyläosasto sekä runsas ja herkullinen buffetaamiainen. Vai onko sinun valintasi tällä lomalla vuonna 1890 rakennettu Haminan seurahuone, joka on ympyräkaupungin arkkitehtuurinen timantti. Voi olla, että haluat sittenkin tutustua tällä lomalla tunnelmalliseen mummon mökkiin, jonka pienessä puutarhassa voit nauttia, vaikka iltapäivän kahvihetkestä. Jos olet matkassa yksin, voi majoittuminen olla vaivatonta ja nopeaa Haminan B & B Homestay asunnoissa. Vai kaipaatko merituulta kasvoillasi, ja sitä että silmäsi saa levätä meren horisontissa? Tällöin sinun kannattaa harkita mökkimajoitusta, jossa on ei sen enempää eikä vähempää, kuin oma ranta! Tässä mökissä on mahdollisuus majoittaa jo useampi henkilö, jolloin sinulla ja matkakumppaneillasi on mahdollisuus nauttia paitsi tilavasta majoituspaikasta, niin on mökkinne edessä parhaimmillaan myös oma merenranta. Vietä ikimuistoinen päivä Haminan saaristossa tai Tattoon musiikkitapahtumassa ja suuntaa tämän jälkeen mökillesi saunan lämmittämiseen sekä rentoon illanviettoon. Mikäli olisikaan parempi tapa kuin lämmittää mökin oma sauna, istua paljussa sekä katsella ympärillä avautuvaa merimaisemaa. Lomalla voit mökistä riippuen, kokeilla sup-lautailua tai lähteä soutamaan rauhalliselle järvelle. Onko kyseessä sitten järvi vai merimaisema? Tämä jää sinun päätettäväksi.

Panosta vai pihistä?

Maisemien sekä majoituspaikan varustelutason lisäksi majoituspaikan valintaan vaikuttaa mökin hinta. Jos suuntaat Haminaan silloin kun kaupungissa on käynnissä suositut kesätapahtumat, on varmaa, että nämä majoituspaikat varataan nopeasti, sekä ne maksavat hiljaisempaa ajankohtaa enemmän. Siksi, ennen lopullista majoituspaikan valintaa, sinun on hyvä pohtia, kuinka suuri sinun lomabudjettisi oikein onkaan? Jo jos näyttää siltä, että budjetti alkaa olemaan liian tiukka. On silloin hyvä pohtia missä asioissa voit karsia mahdollisia ylimääräisiä kustannuksia.

Majoituspaikan hintaan vaikuttaa olennaisesti majoitusajankohta, jos matkaat Haminaan sen kuumimpina majoituskuukausina, jotka usein ovat koulujen lomakuukaudet. On ymmärrettävää, että majoituksesta joutuu maksamaan silloin hieman enemmän. Toisaalta jos voit karsia majoittumiseen liittyvissä kustannuksista, jää sinulle silloin enemmän rahaa käytettäväksi lomallasi.

Helpoin keino karsia majoittumiseen liittyvissä kustannuksissa, on ajoittaa oma loma koulujen loma-aikojen ulkopuolelle. Tällöin voit saada tasokkaamman majoitusvaihtoehdon hieman edullisemmin. Jos taas sinulle riittää majoittuminen periaatteella, että kunhan saat painettua illalla pään tyynylle. Voit karsia majoituksen kustannuksissa, valitsemalla majoituspaikan, jonka varustelutaso on hieman vaatimattomampi. Kolmas keino vaikuttaa edullisempaan majoituspaikan hintaan, on valita majoituspaikka hieman syrjäisemmältä paikalta. Jos haluat majoittua Haminan keskustassa, on silloin varsin selvää, että majoittuminen maksaa se siinä tapauksessa hieman enemmän. Mikäli olet valmis majoittumaan luonnon keskellä, voit varata majoituksen, joka sijaitsee hieman syrjemmällä.

Oli valintasi sitten mikä tahansa, parhaat majoituspaikat viedään usein ensimmäisinä. Siksi ole nopea, jos sinulla on jo lomasi ajankohta tiedossa. Kun olet varannut mieleisesi majoituspaikan, lomasi on enää viettämistä vaille valmis alkamaan!

Voit myös varata mökin seuraavista kohteissa