Lapin kauniin karuissa maisemissa sijaitsee Inari. Inarin alue on kotimaamme tärkeintä poronhoitoaluetta. Inarin kunnassa asuu vajaa 7 000 asukasta, ja kaupunki on tunnettu sen perinteisten elinkeinojen lisäksi myös Saariselän erinomaisista laskettelupuitteistaan, puhtaasta Inarinjärvestä sekä kansallispuistoistaan, jotka houkuttelevat matkailijoita luokseen vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi Inarin alueella on vahvat kullankaivuuperinteet. Eikä ihme, sillä Inari on arktisen elämystalouden kasvukeskus Suomessa. Alueella yksi merkittävämmistä työllistäjistä onkin alueen matkailu- sekä ravintola-ala. Inarin kahdeksan vuodenaikaa houkuttelee luokseen yhä uudelleen ja uudelleen. Riippuen siitä mihin vuoden aikaan suuntaat Inarin kauniisiin maisemiin, näyttäytyy alueen luonto sinulle joka kerta hieman eri tavalla. Rauhoittumiseen parasta aikaa tarjoilee toisinaan turhaankin kammoksuttu Lapin kaamos. Kaamoksen aikaan aurinko ei nouse 1,5 kuukauden aikana laisinkaan horisontin yläpuolelle. Talvella Inarin talvi voi olla kylmä ja karu, sillä lämpötila voi pysytellä – 30 asteessa ei päivien, vaan useiden viikkojen ajan…
Kevätauringon suodessa ensimmäisiä säteitään, herättää se pitkän talven jäljiltä ihmiset jälleen henkiin. Keväänmerkki on joka vuotinen jäidenlähtö, ja yöttömät yöt alkavatkin Lapissa jo toukokuun lopussa. Lapin kesä tarjoilee kesäkelejä usein juhannuksesta eteenpäin. Ja koska kyseessä on varsin lyhyt ajanjakso, on syytä nauttia kesästä mahdollisimman paljon aurinkoisessa ulkoilmassa. Sadonkorjuun jälkeen, kun kaikki luonnon omat aarteet on kerätty talvea varten talteen, on aika ihastella luonnon omaa värishowta - ruskan muodossa. Ruska onkin parhaimmillaan syyskuun toisella ja kolmannella viikolla. Varsinainen lumi sataa Inarin seudulle marraskuun lopulla, jolloin alueelle saapuu lumen mukana tuoma valoisuus! Mikä näistä vuodenajoista on oma suosikkisi?
Valitse kaipaatko lomamatkallasi ainutlaatuista vierailua sen kauniissa kansallispuistossa? Alueelta löytyy kotimaamme laajin erämaa-alue, Lemmenjoen kansallispuisto! Tämä kultainen jokilaakso johdattaa kävijänsä aitoon ja ainutlaatuiseen Saamenmaan sydämeen. Lemmenjoen vierailullasi voit suunnata veneretkelle, joka vie sinut alueen suosittuun loma-aktiviteettiin, ihailemaan kaunista kymmenmetristä Ravadasköngästä. Vai haluatko kokeilla onneasi kullanhuuhdonnassa, sillä alue on tunnettu sen kultahistoriastaan. Inarista löytyykin lukuisia erilaisia paikkoja, joissa pääset nauttimaan aidosta erämaasta, sekä nauttimaan Lapin kullan tunnelmasta!
Jos kaipaat matkaa yhteen kotimaamme saamelaiskulttuurin keskukseen, sinun on suunnattava Inarin kirkonkylään. Inarin kylää ympäröi kaunis luonto sekä sen monipuoliset käyntikohteet. Inarissa sen saamelaiskulttuuria ylläpidetään niin koulutuksen kuin median voimin. Alueella tutustumisen arvoisia kohteita ovatkin Saamelaismuseo- Luontokeskus Siida, joka tarjoaa kävijälleen moniaistisia elämyksiä sekä asiantuntevaa tietoa. Näyttelyiden lisäksi Siidassa järjestetään erilaisia kulttuuri sekä luontotapahtumia. Saamelais-kulttuurikeskus Sajos, on kotimaamme saamelaisten hallinnon sekä kulttuurin keskus. Sajos on tämän lisäksi tapahtumatalo, kokouspaikka sekä kongressikeskus. Inarin kylä on kunnan toiseksi suurin kylä, ja sen taajamassa asuu noin 500 henkilöä. Tämä onkin itseasiassa yksi merkittävä osa kylän viehätystä, ja kaikki kylän palvelut löytyvät vain kävelyetäisyyden päästä toisistaan sekä Inarin luontopoluille sekä sen kalastusaluille pääsee vaivattomasti. Inarin kylän vieressä sijaitsee upea Inarinjärvi, jota paikalliset kutsuvat myös Saamenmereksi. Kyseessä ei ole ihan mikä tahansa vesistö, sillä Inari on ainutlaatuinen järvi Euroopassa. Järven rannat ovat suurelta osin rakentamatta, ja järven selillä voi kulkea päiväkaupalla tapaamatta muita ihmisiä. Lisäksi järven saaristoon on ensikertalaisen helppo eksyä. Vieraile Ukonsaarella, joka on toiminut saamelaisten ukkosenjumalan palvontapaikkana. Kyseessä on Inarinjärven länsiosassa sijaitseva muinainen uhripaikka, joka kuuluu Suomen arvokkaimpiin muinaisjäännöksiin.
Inarin loman kruunaa majoittuminen, joka tarjoilee kaiken sen mitä onnistuneelta lomaltasi voit odottaa. Onko majoituspaikka siistin viihtyisä hotelli tai kodikas hirsimökki, lopullinen valinta on sinun. Siksi ennen itse loman aloittamista, etsi itsellesi sekä muille lomalaisille majoituspaikka, joka takaa onnistuneen lomanvieton. Hotelli Inari sijaitsee Inarin kirkonkylän keskustassa, ja osasta hotellin huoneista avautuu huikea näkymä vieressä sijaitsevalle Inarinjärvelle. Saunallinen vai saunaton huone, sen päätät sinä! Ympärivuotisessa Inarin lomakylässä on 27 mökkiä, joten voit valita oman suosikkisi niiden joukosta. Valitse haluatko majoittua hieman vaatimattomammin, vai onko nyt aika kokeilla vuonna 2019 valmistuneita Aurora Hut- mökkejä? Tämä on mökki, jossa voit maata sängyllä ja ihailla lasikaton läpi tummaa tähtitaivasta tai parhaimmillaan sinulla on eturivin paikat mystisten revontulien ihailuun. Jos haluat nauttia oman saunan lämmöstä, ja suunnata saunan lämpöön silloin kun haluat. Varaa lomallesi viihtyisä omalla saunalla varustettu rantamökki. Tällöin sinulla on mahdollisuus nauttia mökin terassilta avautuvasta näkymästä, parhaimmillaan suoraan ihastuttavalle Inarinjärvelle. Ja vaikka kyseessä on mökkimajoitus, tämä on paikka, jossa pääset siitä huolimatta nauttimaan valmiista aamiaisesta, sillä aamiainen sisältyy aina hirsimökkien sekä Aurora Hut mökkien majoitushintaan.
Siinä vaiheessa, kun nälkä alkaa kurnimaan vatsassasi, voit suunnata Inarissa sijaitseviin ravintoloihin. Ravintolat tarjoavat paikan, jossa voit taltuttaa niin pienemmän kuin suuremmankin nälän kurnimisen. Valitse haluatko ruokailla päivittäin tarjolla olevalla monipuolisella A`la Carte- ravintolassa. Vai onko aktiivinen päivä verottanut kunnolla energiavarastojasi, jolloin sinun kannattaa harkita tuhtiakin tuhdimpaa pizzaa, lankkuperunoita tai maukasta hampurilaista.
Vaikka itse Inarin luonto tarjoilee jo itsessään tekemistä ja koettavaa vaikka pidemmäksikin aikaa, löytyy Inarista myös muuta tekemistä ja nähtävää. Valitse haluatko suunnata Inarin porokuninkuusajoihin, jotka ajetaan joka kevättalvi Inarijärven jäällä, Lomakylä Inarin rannassa. Heinäkuussa Inarissa järjestetään Inarin uistelukisat, ja tapahtuman kilpailukeskus sekä maali sijaitsevat Inarin kirkonkylän kalasatamassa. Torihulinaa sekä parasta markkinameininkiä tarjoilee Inariviikot, jolloin alueella järjestetään perinteisiä kyläjuhlia sekä Ivalo Rock- festarit kaikkineen huippuesiintyjineen. Valokuvaajien parhaimmistoa pääset ihailemaan Camera Borealis tapahtumassa, joka järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Lisäksi voit nauttia ihastuttavista pikkujouluista tai erilaisesta joulusta kauniissa Inarin talvisissa maisemissa.
Suomessa saamelaisia asuu noin 9 000 kappaletta, ja kyseessä on Euroopan Unionin alueella, ainoa alkuperäiskansaksi tunnustettu kansa. Tänä päivänä yli puolet saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Mutta yhä edelleen laavut, kodat kuin muut saamelaiskulttuuriin kuuluvat perinteiset asiat ovat vieläkin osa saamelaista ympärivuotista elämää. Saamelaisten perinteiseksi elinkeinoiksi, mielletään ehkä näkyvin, eli poronhoito, vaikkakin nykyään tästä pääelinkeinonsa saavien saamelaisten osuus on kuitenkin laskenut.
Inariin on helppo tulla etelän suunnasta. Voit valita oman suosikkisi alueella tuovien lento- sekä linja-autoyhteyksien joukosta. Lentäen sinut tuo perille Ivalon lentoasemalle tuovat Finnairin päivittäiset lennot. Lisäksi Ivalon sekä Inarin välillä liikennöi lentokenttäbussi, jonka voit tarvittaessa varata etukäteen. Lähin juna-asema sijaitsee Rovaniemellä, josta matka jatkuu vaivattomasti linja-autolla. Omalla autolla saapuessasi, sinulla on mahdollisuus tutustua laajemminkin Inarin alueeseen. Lapin tiet ovat hyvässä kunnossa, sekä liikenne on rauhallista. Tosin ainakin ihan etelästä saapuvien on hyvä muistaa, että Lapin teillä liikkuu moottoriajoneuvojen lisäksi myös poroja. Sekä kaamoksen aikaan alueella on pimeää. Matkaa Helsingistä Inariin kertyy 1150 km, sekä Rovaniemelle matkaa on 340 km.
Jotta lomasi olisi valmis alkamaan, on sinun aika etsiä itsellesi majoituspaikka. Yövytkö sitten hotellissa tai viihtyisässä mökissä, on loma kuin loma onnistunut, kun olet valinnut lomallesi majoituspaikan, jonka varustelutaso vastaa parhaalla mahdollisella tavalla toiveitanne. Siispä, varaa oma majoituksesi nyt!