Parhaat vuokramökit ja majoitus Turku

Etsi sopiva majoitus alapuolelta

Etsi vuokramökki majoitus kohteessa Turku

Löydät muunmuassa nämä paikat majoittumiseen

Vuokramökit Turku

Saaristomeren rannalla sijaitsevan Turun läpi virtaa kaunis Aurajoki. Turku sijaitseekin Aurajoen suulla, ja kyseessä on kotimaamme kuudenneksi suurin kunta, sekä kolmanneksi suurin kaupunkialue. Turun juuret ulottuvat jopa aina 1200- luvulle asti, ja kyseessä onkin ei sen enempää eikä vähempää kuin Suomen vanhin kaupunki. Turku olikin pitkän aikaa Suomen merkittävin asutuskeskus. Tänä päivänä Turku houkuttelee luokseen niin mökkiläisiä, sekä muita matkailijoita, jotka haluavat nauttia kaupungin rennosta tunnelmasta, sekä tuntea raikkaan merituulen kasvoillaan. Turku onkin tunnettu myös kulttuurikaupunkina, sekä sen pitkän historian aikana Turku on toiminut lukuisien historiaamme pohjautuvien tapahtumien näyttämönä sekä tapahtumiin, joilla on ollut vaikutusta koko Suomen historiaan. Vuonna 2019 Turussa asuu reilu 190 000 ihmistä. Turussa vierailun aikana voit nauttia kaupungin lukuisista eri nähtävyyksistä sekä ihastuttavista erilaisista tapahtumista. Uppoudutko sitten Turun historiaan, tai kaupungin kulttuuriin. Voit yhtä hyvin viettää kauniin kesäpäivän Turun saaristossa, sekä ihailla samalla ympärillä avautuvia merimaisemia, nauttia maistuvasta ruoasta sekä heittäytyä nauttimaan alueen erilaisista aktiviteeteista. Samalla kun päivä kuluu erilaisten aktiviteettien parissa, voit yhtä hyvin vuokrata mökin Turun saaristosta ja ihailla mökin terassilta avautuvia maisemia ja nauttia kauniista auringonlaskusta. Sillä eikö totta, onnistunut loma on tehty oikeassa suhteessa vietettyä aktiviteettia sekä rentoutumista. Aktiivisen päivän päätteeksi onkin kiva heittäytyä viihtyisän mökin sohvalle, ja vain nauttia käsillä olevasta hetkestä.

Mökki, joka sopii sinun tarpeisiin

Pohtiessasi lomamatkaa Turun kauniisiin maisemiin, on sinun pohdittava mitä vaatimuksia sinulla on majoittumisen osalta. Turusta löytyy majoittumiseen lukuisia erilaisia vaihtoehtoja, ja voitkin valita haluatko majoittua hyvin varustellussa mökissä. Mökki, jonka varustelutaso on laaja, tarjoaa vaivatonta ja helppoa lomailua. Varsinkin jos olet matkassa perheen kanssa, on toivottavaa, että mökistä löytyy niin pyykin- kuin astianpesukone.

Luksusta parhaimmillaan on mökki, joka sijaitsee merenrannalla, jolloin voit halutessasi ottaa aurinkoa mökin laiturilla tai lähteä retkelle jopa omalla veneellä. Rentoutumiseen sekä ihanaan yhdessäoloon on omiaan mökin oma sauna, jonka voit lämmittää juuri silloin kun se sinulle sopii. Isolla aurinkoterassilla voit nauttia kauniista Suomen kesästä. Talvella merenrannalla sijaitseva mökki tarjoilee hiihdon ystäville parhaat hiihtopaikat, sillä jäiden kantaessa voit laittaa mökin rapulla sukset jalkaan ja suunnata hiihtämään tasaiselle merenjäälle. Paikalla olet silloin vain sinä, sukset sekä horisonttiin jatkuva merenjää. Tämä jos mikä vie sinut vaivattomasti pois kaikista arjen kiireistä, murheista. Tällä tavoin pääset lataamaan akkujasi. Lemmikin kanssa matkustaville Turusta löytyy lemmikkiystävällisiä majoitusvaihtoehtoja, joista voit valita oman suosikkisi.

Turun täydeltä tapahtumia ja nähtävää

Turku on paikka, joka ei nuku koskaan. Siksi kaupunki tarjoaakin laajan kattauksen erilaisia tapahtumia festivaaleista, jokiristeilyihin sekä erilaisiin nähtävyyksiin. Majoitu viihtyisässä lomamökissä, ja sen jälkeen pääset suunnittelemaan, kuinka haluat viettää aikaasi Suomen Turkkuseessa. Vieraile Turun Airistossa, joka on noin 20 km mittainen merenselkä Turun saaristossa. Lisäksi Airistoon kuuluu Naantalin sekä Paraisten alue. Airistolta löytyy muun muassa historiallisesti merkittävä Seilin saari, ja syvimmillään jopa 90 metrin syvyinen Airiston halki kulkee Naantalin laivaväylä.

Vieraile Suomen parhaana matkailuyrityksenä palkitussa Herrankukkarossa, joka palvelee matkailijoita vuoden ympäri. Vuokraa vene ja pääset ihailemaan Turun saaristoa mereltä käsin. Kemiönsaaren päädyssä sijaitsee viihtyisä Kasnäsin alue, jossa pääset nauttimaan paitsi merellisestä tunnelmasta, myös maittavista merenherkuista ja muista maukkaista ruoista. Turusta löytyy lukuisia käymisen arvoisia museoita, joissa pääset uppoutumaan alueen mielenkiintoiseen historiaan. Turun Kaksherran saarella sijaitseva Brinkhallin kartano kutsuu luokseen uppoutumaan alueen 1500- luvulle asti ulottuvaan historiaan. Aluetta ympäröi monisatavuotinen kulttuurimaisema kauniine puistoineen sekä puutarhoineen. Vai miltä kuulostaa vierailu 1800- ja 1900 luvun yläluokan kodissa. Ett hem – kulttuurimuseokoti esittelee alkuperäisasussaan säilytettyä yläluokan kotia. Laivanrakentajan Turku esittelee sinulle paikan, jonka telakalla on huhkinut niin Presidenttimme Mauno Koivisto, kuin perheiden työmiehet – sekä naiset useammassa sukupolvessa. Lukuisat erilaiset konsertit sekä tapahtumat kokoavat yhteen erilaisia ihmisiä Turun Logomossa. Vai haluatko vierailla Suomen merkittävimmässä musiikkimuseossa, joka on nimetty Jean Sibeliuksen mukaan, Sibelius museoksi. Turun vierailu suorastaan velvoittaa sinut vierailemaan tässä 1280- luvulta asti Aurajoen suulla asti seisseessä Turun-linnassa. Linna on historiansa aikana ehtinyt toimia muun muassa puolustuslinnana, hallinnon keskuksena, loisteliaana hovina, varastona, vankilana sekä kasarmina. Tämä jos mikä on siis tutustumisen arvoinen paikka.

Aktiviteettien Turku

Saat Turun haltuun vaivattomasti Walk- teemakävelyillä, joissa kävelykierroksen aikana voit mainiosti tutustua kaupungin keskustaan sekä sen eri kohtaisiin. Kävelykierroksia järjestetään vuoden ympäri, jolloin voit kokea suositun Christmas Walkin, vai miltä kuulostaa salaperäinen Turku- kävely. Turkuun voi tutustua myös pyöräillen, ja voitkin halutessasi vuokrata itsellesi sähköpyörän käyttöösi. Turusta löytyy myös lukematon määrä erilaisia lenkkireittejä, jolloin pääset tutustumaan myös Turun kauniiseen luontoon, kaikessa rauhassa. Voit myös tutustua kaupunkiin niin mereltä kuin vaikka ilmasta käsin.

Turku ja lapsiperheet

Turku kutsuu luokseen niin yksin matkaavia, pariskuntia kuin vaikka lapsiperheitä. Eikä ihme, sillä Turku tarjoilee laajan kattauksen erilaista tekemistä, koettavaa kuin nähtävääkin. Lapsiperheille Turku tarjoaa tekemistä ja näkemistä, siksi on varmaa, että Turussa aika ei käy missään vaiheessa pitkäksi. Muumimaailma houkuttelee luokseen jopa hieman pidemmän matkan päästä. Sen lisäksi että Muumimaailmassa voi vierailla kuumimpina kesäkuukausina, palvelee Muumimaailma myös esimerkiksi syysloman aikana. Lasten kanssa lomapäivän viettäminen sujuu myös vaivattomasti iloisessa Jukuparkissa, jossa pääset lasten kanssa sukeltamaan merirosvohenkiseen allasparatiisiin, vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Löydä sisäinen tarzanisi Turun Flowparkissa, josta löydät taitotasoosi sopivan värikoodatun radan. Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto tarjoilee parhaat mahdolliset puitteet leikkiin, kiipeilyyn kuin muuhunkin iloiseen yhteiseen ajanviettoon. Vepsä sekä sen muut ulkoilusaaret kutsuvat luokseen niin päiväretkelle kuin vaikka yön yli kestävään retkeilyyn. Tämä sijaitsee vain tunnin merimatkan päässä Aurajokirannasta.

Valitse mieleinen majoitus ja suuntaa Turkuun

Nyt, sinun on enää varattava itsellesi sopiva majoitusvaihtoehto. Voit yöpyä viihtyisissä hotelleissa, joissa sinua kutsuu aamulla hotellin monipuolinen aamupala. Tunnelmalliseen majoittumiseen sopii kuin sopiikin perinteinen mummonmökki, mökki, josta on karsittu kaikki ylimääräinen. Silloin sinulle jää jäljelle vain totaalinen rentoutuminen ja muun hälinän jättäminen ulkopuolelle. Rauhalliseen sekä omaan rauhaan parhaimman vaihtoehdon tarjoilee todennäköisesti tunnelmallinen vuokramökki. Mökki tarjoilee sinulle ja mahdollisille matkakumppaneille rauhallisen paikan tunnelmalliseen lomanviettoon. Lomaan voi kuulua rentoa yhdessäoloa, mutta yhtä hyvin lomapäivä voi rakentua mukavasta aktiviteetista, sekä sen jälkeen viihtyisästä mökistä, jossa voit istua hämärtyvää iltaa ja nauttia takkatulen lämmöstä. Vai haluatko rentouttaa päivän aikana väsyneitä lihaksia saunan lämmössä sekä ehkä paljun lämmössä rentoutuen.

Varaa oma lomasi ajoissa!

Jotta voit nautti lomasta, on sinun hyvä varata oma lomasi hyvissä ajoin. Varaamalla haluamasi mökin hyvissä ajoin, säästät selvää rahaa. Sillä on lähestulkoon varmaa, että parhaat mökit varataan ensimmäisinä. Siksi etsi suosikkisi ja vuokraa sinulle mieluisin mökki. Mikäli haluat säästää mökin kustannuksissa, sinun kannattaa ajoittaa lomasi kuumimman sesongin ulkopuolelle. Tällä tavoin voit saada tasokkaamman mökin huokeampaan hintaan.

Älä siis enää mieti vaan valitse suosikkisi, varaa mökki ja suuntaa hyvin ansaitulle lomalle!

Voit myös varata mökin seuraavista kohteissa